Suomi (Pääkaupunkiseutu ja Etelä-Savo)Monipaikkaisuus
Pohditko, millaista olisi asua sekä kaupungissa että maalla, kahdessa eri paikassa samaan aikaan? Monet suomalaiset viettävät paljon aikaa urbaanien kaupunkikotien lisäksi rauhallisella maaseudulla. Suomessa on yli 500 000 mökkiä, ja lähes 40 % suomalaisista mökkeilee vuosittain.
Osa-aikainen asuminen mökillä tai maaseudulla on kasvussa, mikä johtuu ainakin jossain määrin etätyömahdollisuuksien laajenemisesta koronaviruksen myötä. Miksi pysytellä kaupungissa koko ajan, jos voi työskennellä myös mökiltä käsin ja näin virkistyä ympäröivän luonnon helmassa?
Monipaikkaisuus luo mahdollisuuksia näivettyvien maaseutukuntien kehittämiseen muun muassa lisääntyneen taloudellisen aktiviteetin ja yhteisöllisyyden myötä. Esimerkiksi Etelä-Savossa, jonka väkimäärä on pitkään ollut laskussa, on tätä nykyä jo lähes 100 000 osa-aikaista asukasta. Toisaalta osa-aikainen asuminen voi rasittaa pienten pitäjien infrastruktuuria. WinWin4WorkLife tutkiikin, miten etätyö voi mahdollistaa kestävää monipaikkaisuutta ja tuoda hyötyjä sekä osa-aikaisille asukkaille että maaseudun yhteisöille.
Mitä:
Erityisen monipaikkaisuusfokuksen lisäksi tutkimuksen Suomi-osio tarkastelee muiden osioiden tapaan myös etätyön taloudellisia, sosiaalisia ja alueellisia vaikutuksia.
- Taloudelliset vaikutukset tuottavuuteen ja hyvinvointiin
- Sosiaaliset vaikutukset ajankäyttöön ja elämänlaatuun
- Alueelliset vaikutukset liikkumiseen, maankäyttöön, ilmansaasteisiin ja meluun
- Suomi: Monipaikkaisuuden ja etätyön vaikutukset maaseudun yhteisöihin
Missä:
Tarkastelemme etätyön laajempia sosioekonomisia vaikutuksia koko Suomen tasolla, mutta alueellisten vaikutusten osalta keskitymme pääkaupunkiseudun ja Etelä-Savon alueisiin..
Kuka:
- Oletko vähintään viisi työntekijää työllistävä yrittäjä tai työnantajasi johtoportaassa? Osallistu työnantajakyselyymme! Jos olet saanut meiltä kutsun kyselyyn, paina ”Kirjaudu sisään” -painiketta tämän sivun ylälaidasta. Jos et, mutta tahtoisit silti osallistua tutkimukseemme, paina ”Haluan osallistua” -painiketta alla olevassa laatikossa.
- Oletko työntekijä, joka asuu Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa tai Etelä-Savon maakunnassa? Osallistu työntekijäkyselyymme!
- Kuulutko sidosryhmään (asiantuntija, päättäjä, yrittäjä…), joka on kiinnostunut etätyön tulevaisuudesta Suomessa? Ilmoittaudu sidosryhmäpaneeliimme!
Tutkimuksen toteutus
- Vaihe 1: Aluksi 1 000 yritystä vastaa työnantajakyselyymme muun muassa etätyölinjauksista, työntekijöiden tuottavuudesta ja mielenterveyshuolista.
- Vaihe 2: Seuraavaksi 1 000 työntekijää pääsee jakamaan etätyökokemuksiaan työntekijäkyselyssä. Tutkimme, miten etätyö vaikuttaa esimerkiksi työn ja vapaa-ajan tasapainoon, tuottavuuteen ja hyvinvointiin, ja tutkimme, onko etätyöllä yhteyttä työ- tai asuinpaikan valintaan.
- Vaihe 3: Työntekijäkyselyn jälkeen noin 400 työntekijää pitää muutaman viikon ajan päiväkirjaa ajankäytöstään puhelimeensa ladattavan MOTUS-ohjelman avulla. Tämän vaiheen suorittaville on luvassa palkinto!
- Vaihe 4: Lisäksi kutsumme 30 työntekijää tarkempiin haastatteluihin heidän etätyöjärjestelyistään.
- Vaihe 5: Lopuksi järjestämme tutkimustiedon pohjalta paikallisia työpajoja, joissa sidosryhmät pääsevät keskustelemaan etätyön tulevaisuudesta Suomessa ja etenkin Etelä-Savossa.
Kiinnostuitko?
Paina ”Haluan osallistua” -painiketta niin näet, oletko tutkimukseen etsimämme henkilö. Jos olet jo mukana tutkimuksessa, paina ”Kirjaudu sisään” -painiketta sivun ylälaidassa.